Asiakaspalvelu on kokonaisvaltaista vuorovaikutusta lähihoitajan ja palveluita tarvitsevan asiakkaan tai potilaan välillä. Asiakaspalvelu on toimintaa, jonka tavoitteena on palveluja tarvitsevan henkilön välitön palvelu ja hänen välillinen tyytyväisyytensä niin, että asiakaspalvelu ymmärretään kaikeksi asiakkaan hyväksi tapahtuvaksi toiminnaksi. Asiakaspalvelun perustan muodostaa asiakkaan oikeuksien toteutuminen.
Asiakkaalla tai potilaalla on oikeus saada palveluja joko suomen tai ruotsin kielellä. Laeissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) sekä potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) säädetään asiakkaan tai potilaan oikeudesta hyvään hoitoon ja palveluun sekä hyvään kohteluun, joiden toteutumisessa työn eettiset lähtökohdat ovat keskeisiä. Asiakkaita tai potilaita on kohdeltava yhdenvertaisesti. Heidän itsemääräämisoikeuttaan tulee kunnioittaa. Työntekijä on salassapitovelvollinen; salassapitovelvollisuuden rikkomisesta annettavasta rangaistuksesta säädetään rikoslaissa.

Sivulle Dialoginen vuorovaikutus
Sivulle Ammatillinen vuorovaikutus

kumppanuus.jpg
Lähteet:
Hakala, R., Tahvanainen, S., Ikonen, T. & Siro, A. 2010. Osaava lähihoitaja 2020. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutuksen kehittämisstrategia
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista. 785/1992.
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. 812/2000.
Tuorila, H. 2000. Potilaskuluttaja terveysmarkkinoilla. Yksityisten terveydenhuoltopalvelusten käyttäjien oikeuksien toteutuminen lääkäriasemien asiakaspalvelussa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.